torstai 30. tammikuuta 2014

3.viikko

Viikko alkoi sillä, että aamulla Ariana ilkikurisesti ilmoitti minulle, että tulen vihaamaan seuraavaa tehtävää. Seuraavaksi piti käydä läpi, mistä kohdista kirjailuja puuttuu ja ommella ne käsin takaisin:) Aamupäivä siinä meni nypeltäessä kukkasten ja helmien kanssa, eikä ole muuten vielä valmista.
  Sitten Ariana halusi, että teen hänelle paidan. Kaavat oli jo valmiina, joten aloitettiin kankaiden valitsemisesta. Ariana kaivoi vaihtoehdot esiin ja valitsin hänelle sopivat värit ja paitaan sopivat materiaalit. Paitakaan ei ole vielä valmis:)
  Sain tällä viikolla myös oppitunnin raglanhihan kaavoittamisesta. Jälleen teollisella tekniikalla. Siihen ei vaadita kummempia laskelmia, joten on varmaan helppo muistaa ulkoa. Pääsin myös tekemään ranskalaista saumaa sifonkiin, josta tuli yhden hääpuvun selkäosa. Ja näinpä myös yhden espanjalaisen erikoisuuden: kiertävä saksienteroittaja! Miehellä oli polkupyörä, joka polkemalla pyöritti teroitinkiviä. Hinta 3€/sakset.
  Loppu viikon Ariana piti lomaa, joten ompelin Manuelin kanssa, joka osaa englantia suunnilleen saman verran kuin minä espanjaa. Ensin vähän jännitti, mutta hyvinhän se meni puoliksi viittoenkin, kun kasattiin vain yhtä mekkoa.
  Perjantaina Carlan työkaveri Laura tutustutti meitä Bilbaon yöelämään. Vanhassa kaupungissa on aukio, jonka reunoilla on paljon pieniä baareja, joissa käytiin kurkkimassa tarjoiluja ja muutamassa käytiin herkuttelemassa pinchoilla. Jouduttiin harmi vaan lähtemään aika ajoissa kotiin, koska lauantaina oli aikainen herätys ja lähtö San Sebastianiin! Mutta siitä reissusta lisää ihan erikseen.
  Sunnuntaina paistoi aurinko! Päätettiin lähteä ihastelemaan maisemia Artxandaan ylhäällä isolla kukkulalla ihan kaupungin keskustan vieressä. Noustiin ylös funikulaarillaXP eli siis "kaapelijunalla", joka veti meidät ylös jyrkkää rinnettä. Ihasteltiin aikamme upeaa maisemaa ja käytiin pinchoilla yhdessä ravintolassa. Korkeimmilla kaukaisilla vuorenhuippuilla näkyi lunta ja korkein taisi olla lähemmäs 1,5 km korkea. Kokeilen saada huomenna laitettua kuvan maisemista.

Tällaiset oli maisemat:) korkean talon vasemmalla puolella on Guggenheim ja myös mun työpaikkani. Tuolla, minne kaupunki jatkuu oikealla kukkulan takana, me asutaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti